Keniassa on vierähtänyt nyt vuosi. Lyhyt lause, mutta jotenkin vaikeaselkoinen. Kun aika on tiheää, se tuntuu yhtä aikaa sekunnilta ja ikuisuudelta.
Saavuimme Jomo Kenyattan lentokentälle kahdeksan (!) matkalaukun kanssa 20.4.2022. Tulimme maskien ja etäelämän Suomesta Nairobiin, jossa oli juuri purettu viimeisetkin koronarajoitukset.
Jos elämässä joskus on uusia alkuja, siinä niitä oli, kaikilla layereilla. Ei rajoituksia, ei kotia, ei arkirutiineja, ei itsestäänselvyyksiä. Matkan varrella mielessä on pyörinyt monenlaista, mutta 12 kuukauden seulan läpi tislautuu tämä: mitään terveellisempää en osaa kuvitella.
Tämä blogi on alusta asti ollut ennen kaikkea oppimispäiväkirja. Lisään listaan tuoreita nostoja.
Safari ya pasaka – pääsiäisretki
Vaellusreitti alkaa ylimmästä huipusta, josta näkee yli avaran kraatterin. Kaukana pohjalla näkyy fumaroleja, tuliperäisen maankuoren repeämiä, jotka hönkivät ilmaan vesihöyryä ja muita kaasuja. Pilvet roikkuvat kaiken yllä kuin raskaat lupaukset.
Kuin olisi joutunut retkelle Star Warsin jatko-osien kulisseihin.
Kenian uskomattomasta luonnosta – kansallispuistoista, vuorista, metsistä, villieläimistä – voisi kehittää ihan oman EN EHDI TARPEEKSI -paniikin. Se yritti taas puskea läpi, kun yritimme ystävien kanssa päättää pääsiäisviikonlopun retkikohdetta. Vaistolla ja googlailemalla päädyimme Nakuruun, Rift Valleyn tuliperäiselle järvialueelle. Päätavoitteeksi otimme Menengain, Kenian suurimman ja Afrikan toiseksi suurimman kraatterin, jossa pääsee legendojen mukaan joko lähelle Jumalaa tai pahoja henkiä.
Menengaista kerrotaan paljon tarinoita. Yhden mukaan fumarolihöyryt ovat edesmenneiden maasaisotureiden taivaaseen pyrkiviä sieluja. Täällä on tapeltu, ja taistelun tuoksinassa heitelty kavereita kraatterin reunan yli.
Toiset tarinat kertovat monien kadonneen jyrkkiin ryteikköihin – tai palanneen järkensä menettäneinä. Paholaisen on nähty ajavan kraatterissa moottoripyörällä ja jotkut kertovat myös suuresta sateenvarjosta, joka nousee sateella kraatterin ylle.
Kesymmät lähteet tyytyvät toteamaan, että vaellusreitti on aika challenging ja että reitti on puutteellisesti merkitty.
Höpsis! Reittiä ei ollut merkitty lainkaan.
Pääsiäislauantaina taisimme olla Menengain ainoat vaeltajat, paikallisten lehmi- ja vuohipaimenien lisäksi. Alku tuntui harhaanjohtavan helpolta, kun laskeuduimme huipulta loivasti etenevää siksakkia alaspäin. Seurueeseen kuulunut diginatiivi Elina löysi puhelimestaan vaellussovelluksen, joka ohjasi meitä varmaotteisesti. Challenging-näkökulma alkoi hahmottua kraatterin pohjalla, kun katselimme puolen kilometrin korkeuseron päässä häämöttävää maalia. Jotenkin sinne pitäisi päästä.
Sade kiihtyi ja polku nousi jyrkemmäksi. Viimeiseen nousuun onnistuimme valitsemaan väärän reitin, luultavasti jyrkimmän mahdollisen kulman. Askel askeleelta väänsimme ylös miltei pystysuoraa, sateen liukastamaa louhikkoa – välillä kontaten, alas katsomatta ja sivuille vilkuilematta. Vasta jälkeenpäin tajuntaan iski, että taisimme olla vähän hengenvaarassa.
Ja missä oli kraatterin ylle luvattu sateenvarjo?
Pahoja henkiä emme kohdanneet, mutta lopussa tuntui syvästi jumalaiselta. Diginatiivin toinen appi sanoi, että olimme kulkeneet kahdeksan kilometriä 2230 metrin korkeudesta 1800 metriin ja takaisin ylös, ja kuluttaneet 1500 kaloria. Suomennan: etureisissä tuntui vielä kahden yön jälkeen. Sydämessä tuntuu yhä, hyvältä.
Pääsiäisretken aikana pelasimme myös jalkapalloa, perustimme tilapäisbändin, vietimme feikkisyntymäpäivät ja näimme vaaleanpunaisia lintuja ja sarvikuonoja. Ihana pääsiäinen, siunatut ystävät.
Opetus 1: Älä panikoidu siitä, mitä et ehdi nähdä tai kokea. Juhli sitä, minkä ehdit.
Furaha inaambukiza – voiko ilo tarttua?
Viime viikolla törmäsin jo neljänteen tuikituntemattomaan ihmiseen, joka riemastui kuullessaan, mistä olen kotoisin. Aah, Suomi, te olette niitä onnellisia!
Sitten jatkokysymykset. Miksi? Miten? Mikä on onnen salaisuus?
Selitän aina, että emme me oikeastaan ole happy-happy-onnellisia, pikemminkin melankolisuuteen taipuvaisia hapannaamoja. Ehkä kansakuntien onnellisuusvertailu vain mittaa sellaisia vahvuuksia, joita syntyy suhteellisen turvallisessa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa on ilmainen koulutus ja jonkinlaisia huolenpitorakenteita vaikeaan paikkaan joutuneille.
Kyllä, ilmainen koulutus ja lähes ilmainen terveydenhuolto.
Tässä kohdassa keskustelukumppanin katse tyhjenee ja mielenkiinto hajoaa. Ääh, tämä onkin joku sekopää.
Onnellisuus on täällä käsitteenä uskottavampi kuin hyvinvointiyhteiskunta. Ja se pistää miettimään.
En halua romantisoida tai yksinkertaistaa mitään, mutta jotain nämä ihmiset osaavat meitä paremmin. He eivät hevin luovu ilostaan, vaikka elämä kasaisi kuormaan vastoinkäymisiä, menetyksiä, puutetta ja kurjuutta. Ilo on voimanlähde, ilmainen ja itse itseään uusintava polttoaine. Ilo on turvapaikka.
Tämän haluaisin kirjoittaa sata kertaa jälki-istuntovihkoon. Mikään ei muutu paremmaksi, jos ihminen unohtaa nauraa, laulaa ja tanssia. Maailma ei pelastu murehtimalla, eikä apeus ei täytä vatsaa.
Oikeasti en tiedä, voiko iloa oppia, mutta haaveilen kroonisesta tartunnasta.
Opetus 2: Onni ei ole teoreettinen kysymys, eikä seurausta olosuhteista.
Mama ya mwaka – vuoden äiti
Kerroin tammikuussa uudesta adoptiolapsestani Shujaasta ja Sheldrick Trustista, joka pelastaa ja suojelee elefantteja salametsästykseltä ja ihmisen aiheuttamalta elinympäristöjen tuholta.
Orpokodista takaisin villiin elämään palautetut elefantit ovat vuosien varrella saaneet yhteensä 55 poikasta, joista monet saavat jo omia villejä poikasiaan. Maaliskuussa 2023 Sheldrickin suojissa tapahtui ehkä kaikkien aikojen ihmeellisin ihme: Murerasta tuli äiti.
Murera tuli orpokotiin vuonna 2012, harvinaisen rikottuna. Takajalka oli salametsästäjien myrkkyansan repimä ja koko ruumis niin syvillä haavoilla, että eläinlääkärit suosittelivat eutanasiaa. Sheldrickin keeperit kuitenkin näkivät Murerassa kytevän elämänhalun ja päättivät yrittää.
Lopulta kipu hellitti ja liikkuminen helpottui. Murerasta tuli kelpo tembo. Silti alusta asti oli selvää, että Murera tarvitsisi ihmisen tukea loppuelämänsä ajan. Hänelle ja toiselle yhtä vaikeasti vammautuneelle Sonje-tembolle perustettiin Kibwezin metsään Umani Springs, oma tuettu kotiutumisasema. Sittemmin yksiköstä on kasvanut 18 orpoelefantin lauma ja Murerosta sen rakastettu matriarkka.
Toukokuussa 2021 lauma kohtasi suuren surun. Luodin vaikeasti vammauttama Luggard-poika oli taistellut elämästään viisi vuotta, kunnes väsyi ja hiipui pois. Murera, joka oli rakastanut poikaa kuin omaansa, joutui surusta suunniltaan ja painui yksin metsään. Ensimmäisen kerran elämässään jätti ihmisten suoman turvan ja viipyi villeillä teillään neljä päivää.
Lähes 22 kuukautta myöhemmin Murera synnytti Mwanan, terveen tyttövauvan, koko Umani Springsin lauman suureksi riemuksi. Syntymän hetkellä paikalle ilmestyi myös kolmen villiuroksen lauma, joka asettui suojelevaksi ulkokehäksi vahtimaan perhettä. Sonnit viipyivät kaksi päivää ja kaksi yötä, ja yhden heistä huomattiin kohtelevan äitiä ja tyttövauvaa erityisen lempeästi. Sitten isäoletettu kavereineen lähti omille teilleen, kuten elefanttien maailmassa tapana on. Murera ja pikku-Mwana (swahiliksi lapsi) ovat nyt erottamattomat.
Opetus 3: Yhdestä hengenpelastuksesta voi seurata monta uutta elämää. ”Adoptoimalla” pikku tembon kuka tahansa voi tukea Sheldrick Trustin työtä.
Opetus 4: Todellakin kannattaa toisinaan kadota omille villeille teilleen esimerkiksi neljäksi päiväksi.
Habari – huonoja ja hyviä uutisia
Tembo wawili wanapopigana, nyasi hufa – kun kaksi elefanttia tappelee, ruoho kuolee. Sanoo kenialainen sananlasku, jolla viitataan tietenkin ihmisiin: viime aikoina elokuun presidentinvaalien voittajaan ja häviäjään.
Maaliskuussa Nairobissa repesivät vihdoin pitkään muhineet väkivaltaisuudet. Vaalien häviäjä Raila Odinga onnistui lietsomaan elinkustannusten nousuun väsyneet ihmiset omia valtapelejään palveleviin protesteihin. (Joidenkin lähteiden mukaan mellakoijille myös maksettiin.) Muutama viikko kului niin, että joka maanantai ja joka torstai osa Keniasta joutui kaaoksen valtaan ja loppuosa käveli varpaillaan. Kauppoja suljettiin ja tanssitunteja peruutettiin.
Kiivaimmat tilanteet tapahtuivat Nairobin Central Busines Districtillä, jonne itse en pahoina päivinä nenääni laittanut. Kirjeenvaihtaja ja Juan-kuvaajansa laittoivat, ja palasivat kotiin verta vuotaen ja kiroillen. Pahin osuma tuli poliisin kyynelkaasukranaatista, joka oli varta vasten tähdätty heihin. (Lue lisää Ylen sivuilta: Poliisi hajotti suurmielenosoituksen….)
Kyse ei ollut yksittäistapauksesta, vaan poliisin toimintavasta. Väkivallan kohdistaminen työtään tekeviin journalisteihin on toki toimiva tehokeino huomiotalousmielessä, mutta ei vahvista kuvaa sananvapauden tilasta. Myös International Press Association of East Africa (IPAEA), johon itsekin kuulumme, tuomitsi jyrkästi poliisin toimintatavat.
Ei irtopisteitä myöskään poliiseja komentavalle presidentinvaalien voittajalle, William Rutolle.
Juuri nyt tilanne vaikuttaa rauhoittuneen, ainakin hetkeksi. Ruto, joka alun perin vastusti ruuan hintatukea huonona taloudenpitona, on ilmoittanut maissijauhon hinnan laskevan. En ole aivan kärryillä, mitä muita mahdollisia elefanttien välisiä lehmänkauppoja asiaan liittyy, mutta kiitän jokaisesta rauhan päivästä.
*
Uutismaiseman kuohuttavin asia juuri nyt on nouseva homofobia. Keniassa, Ugandassa ja Ghanassa on astumassa voimaan miltei samanlainen laki, joka tekee homoseksuaalisuudesta ankarasti rangaistavan rikollisen teon ja joka vie seksuaali- ja sukupuolivähemmistöiltä käytännössä kaikki ihmisoikeudet. ”Perheiden suojelulain” taustalla on geopoliittinen pelilauta, jossa lännen liberaalit ja Venäjän konservatiiviset arvot taistelevat. Lisäksi vallanpitäjät käyttävät homofobiaa keinona kääntää huomio vaikeista kysymyksistä yhteiseen viholliseen. Ylen kirjeenvaihtajan juttu avaa tilannetta.
Monien täkäläisten mielestä uusi laki on karmea, mutta vielä helpommin löytää niitä, joiden mielestä homous on luonnotonta, tuomittavaa, ”epäafrikkalaista” ja Jumalankin mielestä väärin.
Tähän kaikkeen ehkä liittyy joku opetus, mutta sitä on todella vaikea kiteyttää. Älä koskaan aliarvioi ihmisen höynäytettävyyden määrää ja janoa helppoihin selityksiin?
Mutta tämänhän olen oppinut jo seuraamalla Suomen tai minkä tahansa muun maan uutisia.
*
Kevään paras uutinen on sade. Nairobissa sataa tämän tästä ja ilmeisesti myös kuivimmilla alueilla enemmän kuin aikoihin.
Itäisessä Afrikassa jo viisi sadekautta on epäonnistunut ja ilmastonmuutoksen aiheuttama kuivuus uhkaa yli 23 miljoonan ihmisen ruokaturvaa. Miljoonat ovat menettäneet elinkeinonsa ja joutuneet jättämään kotinsa. Yksi onnistunut sadekausi ei korjaa kuivuuden aiheuttamia tuhoja, mutta ainakaan tämä sadekausi ei ole aivan toivoton.
Masomo mawili – vielä pari opetusta
Torstai-iltana menimme taas Empire Dance Kenyan tanssitunnille (linkki vie Instagramiin). Tanssikoulun perustaneet ”Papa” Samson, Joshua, Jemo ja Ben ovat juhlistamisen mestareita. Tuntien jälkeen on syöty lautasliinasta täytekakkua milloin mistäkin syystä: esimerkiksi aina kuukauden viimeisellä tunnilla juhlitaan kaikkia kyseisen kuun syntymäpäiväsankareita. Nyt heidän korviinsa oli kantautunut meidän ”vuosi Keniassa” -etappimme – eli syy juhlaan.
He tietävät kilpatanssitaustamme ja pyysivät meitä esittämään jotain ”omaa”. Vakiot ja latinalaiset koreografiat ovat painuneet jo aivojen kivettyneempiin osiin, mutta muistelimme vähän jivea ja hauskaa oli. Näyte löytyy merjamaattanen-instatilini stoori-kohokohdista. Mutta kyllä me afroakin tanssimme:
Olen melko varma, että ilman tanssiporukkaa en olisi järjissäni. Minunlaiseni kotoa käsin työskentelevän vapaan toimijan arjessa ei olisi mitään pysyvää johonkin kuulumisen rakennetta.
Jyrkkien luokkaerojen Nairobi-elämässä suurin vaara ei ole ryöstön uhriksi joutuminen, vaikka sekin on aika todennäköistä. (Minullekin se lopulta tapahtui, vuosipäivän jälkeisenä perjantaina, mpesa-mobiilirahahuijauksen muodossa. Yritän – hieman työläästi – lohduttaa itseäni ajattelemalla, että pahempaakin olisi voinut tapahtua.)
Vaarallisinta on kuplaan jumahtaminen.
*
Kenia on muistuttanut uudella tavalla, miten paljon arvostan taipuisaa ammattiani, joka antaa luvan pyöriä ympäriinsä kyselemässä normaalit sopivaisuuden rajat ylittäviä kysymyksiä. Kun tulin maahan, en tiennyt, mistä löytäisin leivänpaloja. Vuosipäivän kunniaksi olen perustanut blogiini uuden oksan: kokoan viileatvedet/journalismia -sivulle oikoteitä täältä käsin tekemiini juttuihin ja muihin mediatöihin. Linkkilista täydentyy jatkuvasti ja otan mielelläni myös työtarjouksia.
Opetus 6: Hustlaaminen kannattaa aina.
Comments
Comments are closed.