Kenian pääkaupungin nimi tulee maasaikielen sanasta enkarenairobi, viileät vedet. Tulin ja sukelsin, tämä blogi kertoo siitä.
Nairobissa asuu noin viisi miljoonaa ihmistä ja kaikki kasvaa kohisten, talous ja väkiluku varsinkin. Tänne tullaan miljoonista eri syistä ja noin viikon kokemuksella tuntuu, että solahdan joukkoon aika helposti.
Minulle on luontaista ihmetellä ääneen, joten päätin perustaa elämäni ensimmäisen oman blogin. Leikin ajatuksella jo etukäteen Suomessa, vähän empien. Tekoihin en ryhtynyt, koska olin ymmärtänyt, että blogin perustaminen alkaa domainin varaamisesta eli nimestä. Nimi pitää löytää, ei keksiä. Annoin kuitenkin vaihtoehtojen vilistää päässäni ja kirjaan niitä nyt tähän. Lista toimikoon pienenä tutustumisavauksena siihen, kuka olen ja miksi olen täällä.
Sadekausi ja muita vuodenaikoja
Tiesin etukäteen, että tulisimme huhtikuussa, keskelle sadekautta. Näin mielessäni hurjat rankkasateet, joita olen nyt turhaan odotellut.
Tämän nimen hylkään jo siksi, että suomalaisesta näkökulmasta Nairobiin ei sovi sana vuodenaika. Ylänköalueella on viileämpää kuin alempana samoilla leveysasteilla eli päivisin 22–26 astetta: ei koskaan liian kylmä, eikä liian kuuma. Kesäkuukausina lämpötila laskee muutaman asteen, mutta lähinnä täällä on aina ihanaa tai melkein ihanaa. Sadekaudellakin käytännössä öisin satelee ja päivisin paistaa.
Mutta mikä ON Kampala?
Kun mieheni pohti Ylen Afrikan kirjeenvaihtajan paikan hakemista, lupasin lähteä mukaan, jos hän tulee valituksi. Ja näin siinä sitten kävi. Jättäydyin vapaalle työstäni ja pakkasin laukkuni.
Miksi lähdin ja mitä aion täällä tehdä? Koska tunsin luissani, että niin pitää nyt tehdä. Tuntuu valtavalta lahjalta saada mahdollisuus nähdä kaikki – ympäristö, ihmiset, oma elämä – uudesta näkökulmasta, edes hetken verran. Mitä aion tehdä, on keskeneräisempi kysymys, mutta lupaan että jotain. Tähän mennessä olen ehtinyt vasta hajamielisesti ajatella, en rakentaa, mutta mielessäni on jonkinlainen töiden ja tekemisten palapeli, ja kovasti toivon, että ainakin joissain paloissa on mukana ripaus ansaintalogiikkaa.
Tietenkin toimin myös matkakumppanina ja taustatukena kotonani asuvalle Afrikan kirjeenvaihtajalle. Ymmärrän journalismista ja sen tekemisestä. Yksi vahvuuteni on se, että pystyn eläytymään myös sellaisiin mediankuluttajiin, jotka eivät ole valmiiksi Afrikan syväasiantuntijoita. Otsikko on suora sitaatti minun suustani, ei kovin kaukaa menneisyydestä.
Se on muuten naapurimaa Ugandan pääkaupunki. Niin on tämäkin vahvuus katoavainen, ja ehkä hyvä niin.
Habari hii imesahaulika
Kun aloin maistella ajatusta mahdollisesta lähdöstä, sain päähänpiston swahilin kielestä. Afrikassa puhutaan lukemattomia kieliä, mutta swahili on kolonialismilähtöisten lainakielten rinnalla ainoa oma ja varsin laajasti käytetty lingua franca. Bantukieliin kuuluva, arabiasta sanoja lainaileva kieli on syntynyt satojen vuosien kuluessa merenkulun ja kaupankäynnin melskeissä. Nyt swahilia puhuu äidinkielenään arviolta 15 miljoonaa ihmistä ja toisena kielenään jopa 100 miljoonaa ihmistä, eniten juuri itäisessä Afrikassa.
Tartuin Duolingoon ja addiktioherkkänä ihmisenä olin heti koukussa. Halu oppia yhdistyi oppimissovelluksen pelirakenteen ruokkimaan kilpailuviettiin ja nyt olen jo reilut puoli vuotta pyöritellyt kieltä animaatiohahmojen kanssa joka ikinen päivä.
Nairobissa englanti on ykköskieli, vahvemmin kuin monilla muilla alueilla. Olen kohdannut vain ihmisiä, jotka puhuvat parempaa englantia kuin minä swahilia, mutta silti kiitän itseäni jokaisesta kömpelöstä yrityksestä. Selvästi ihmisiä ilahduttaa, kun mzungu (eurooppalainen valkonaama) edes yrittää.
Päässäni kimpoilee hyödyllisten lisäksi paljon, paljon semi- tai täysin järjettömiä Duolingo-lauseita. Kisu kisipofaa, kitakaa jikoni – jos veitsi ei ole sopiva, se pysyy keittiössä. Pistää miettimään. Mitä jos se on sopiva, mihin se sitten menee? Inasemekana kwa vifaru ni wachache – sanotaan, että sarvikuonot ovat harvinaisia. Sanotaan? Siasa mbaya huleta vita – huono politiikka tuo sotia. Kyllä, senhän me tiedämme, nyt kipeämmin kuin aikoihin. Habari hii imesahaulika – tämä uutinen on unohtunut. Siinähän se on: sopisi armolliseksi nimeksi mille tahansa julkaisulle missä tahansa, sillä kaikki on lopulta katoavaista.
Senkin nimen kuitenkin hylkään, koska tarkoitus on kutsua lukijoita, jotka haluavat lukea suomeksi.
Polepole ja vähän helkutin äkkiä
Jos on muuttamassa Afrikkaan, ei voi olla kuulematta varoituksia. African time on laajalti viljelty stereotypia aikavyöhykkeestä, jossa kaikki tapahtuu hitaasti (polepole) ja takkuisesti.
Se vähän pelotti, koska kärsivällisyys ei ole vahva lajini.
Viikon kokemuksella hylkään nimen jyrkästi, koska jo nyt ymmärrän, että varoitukset ovat antaneet aivan väärän kuvan. Ihmiset täällä ovat erittäin tekeväistä, yritteliästä, ratkaisukeskeistä ja nopeaa porukkaa. Siitäkin lupaan kertoa vielä monta tarinaa.
Polepole-varoituksiin on toki omat syynsä, mutta se on oma, eikä aivan yksiviivainen tarinansa.
Viileät vedet
Nairobi alkoi syntyä 1800-luvun lopulla, kun tarvittiin väliasema Kenian itärannikolla sijaitsevan Mombasan ja Ugandan välisen radan rakentajille. Viileiden vesien ylänkö oli sopivan viileä intialaisille ja brittiläisille uudisasukkaille, ja ennen kaikkea täällä oli vettä. Ruton puhkeamisen jälkeen, 1900-luvun alussa kaupunki poltettiin pois ja rakennettiin uudelleen. Nairobi alkoi kasvaa tosissaan. Siitä tuli brittiläisen Itä-Afrikan protektoraatin pääkaupunki vuonna 1905 ja itsenäisen Kenian pääkaupunki vuonna 1963. Nyt se on yksi Afrikan polttopisteistä, kansainvälisen kaupan liikenneympyrä, jossa pitävät päämajaansa myös lukuisat järjestöt. Kansainvälistä tunnelmaa kuvaa sekin, että yhtä kokonaista kaupunginosaa, Gigiriä, kutsutaan YK-alueeksi.
Minä tulin keväällä 2022 ja löysin viileiden vesien kaupungin, lempeän sadekauden. Siitä kaikki alkaa.
Aion kirjoittaa röyhkeän omaehtoisesti. Usein tai harvoin, tilanteen ja pystymisen mukaan. Tyylilajini olkoon johdonmukainen epäjohdonmukaisuus: kepeä, kun kohtaan kepeitä asioita, mutta tarpeen tullen olen oma umpivakava itseni.
Mitään en lupaa, mutta toivon jatkossa kertoilevani ainakin tällaisista, jossain järjestyksessä:
- Curfew – ”ulkonaliikkumiskielto” eli mitä ihmisille tapahtuu, kun kaduilla ei voi turvallisuussyistä kulkea pimeän laskeuduttua.
- Chama – oman porukan pankki, jolla köyhätkin naiset ottavat haltuun omaa talouttaan.
- Maendeleo – kehitys, eli kaiken läpäisevä opiskelun ja yritteliäisyyden eetos.
- Barabara hatari – vaarallinen tie, eli sanoja sanoinkuvaamattomasta liikenteestä.
- Wanawake wanaweza – naiset osaavat, eli roolimuutoksia työssä ja elämässä.
- Ningepika ningekula – jos kokkaan, syön, eli innokkaan keittiöharjoittelijan raportteja.
- Lipa kwa simu – maksa puhelimella, eli huikeita digitalisaatiotarinoita.
- Watoto maalum – sisko, jonka veli jätettiin metsään, ja muita tarinoita vammaisten ihmisten todellisuudesta.
- Daraja la kati – keskiluokkaisuutta kenialaisittain.
- Bara la vijana – nuorten maanosa.
- Tunapenda kucheza – me tykkäämme tanssia.
- Karura – metsä kaupungissa. Tapasin siellä jo kuvan apinan ja kavereitaan.
- Hali ya hewa ya ajabu – outo sää, eli selviytymistaisteluita ilmastonmuutoksen keskellä.
- Na mengine mengi – ja paljon muuta.
